BCI kouluttajana

Mikä BCI on? 

Business Coaching Institute on tunnettu vahvasta asiantuntijuudestaan sekä käytännönläheisistä koulutuksista, joissa tapahtuu todellisia muutoksia. Meillä korkeatasoinen osaaminen yhdistyy lämminhenkiseen yhteisöön, jossa jokaista osallistujaa kannustetaan löytämään oma ainutlaatuisuutensa.
 

BCI on Suomen johtava coach-kouluttaja. Se tarkoittaa sitä, että olemme alan pioneeri ja suurin toimija Suomessa. Lähtökohtamme on tarjota laadukasta, tuloksellista, testatusti toimivaa ja kansainvälisesti vertailukelpoista business coach -koulutusta.
 

Edelläkävijöinä olemme jo kymmenen vuotta kehittäneet coachingia ja johtamista, kansainvälisten standardien ohjaamana ja suomalaiseen kulttuuriin sovitettuna. Koulutuksen laadukkuuden takaaminen on prioriteettimme: vuodesta toiseen haluamme olla Suomen paras coach-kouluttaja.
 

Business coachingin fokuksen mukaisesti kiinnostuksemme kohdistuu organisaatioiden menestyksen tukemiseen ihmisten vahvuuksia hyödyntävällä tavalla. Kokemuksemme mukaan todellisen menestyksen takaa löytyy aina hyvinvoiva työyhteisö ja motivoituneet ihmiset. Tulosta syntyy, kun tehokkaat toimintatavat yhdistetään arvostavaan kohtaamiseen. Coachingin avulla piilossa oleva potentiaali saadaan näkyviin ja valjastettua käyttöön. 

Mitä BCI tekee? 

BCI:n koulutusten ytimen muodostaa Certified Business Coach (CBC)® -koulutus, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2007. Koulutukselle myönnettiin ensimmäisenä Suomessa alan kansainvälisen kattojärjestön, International Coach Federationin (ICF), arvostettu akkreditointi. Tätä coachien peruskoulutusta on järjestetty säännöllisesti sekä avoimena koulutuksena että organisaatioiden sisäisinä koulutuksina.
 

CBC® on edelleen erittäin suosittu koulutusohjelma ja siitä on valmistunut yli tuhat sertifioitua business coachia. Ohjelmaa on toteutettu myös Isossa-Britanniassa ja Baltiassa. Certified Business Coach Master -ohjelmakokonaisuus on ensimmäinen kokonaan suomalainen ja suomenkielinen koulutusohjelma, jolla on ICF:n korkeat laatustandardit täyttävä ACTP-tason akkreditointi.
 

Sertifiointikoulutusten lisäksi BCI tarjoaa useita muitakin coach-koulutuksia ja tukea coachina kehittymisen polulla. Koulutustarjontaamme sisältyy syventäviä jatkokoulutuksia, täydennyskoulutuksia ja eri ammattiryhmille suunnattuja coach-koulutuksia. Järjestämme myös kuukausittain webinaareja ja asiantuntijatilaisuuksia.

BCI:n verkosto muodostuu joukosta valmennusalan todellisia ammattilaisia. Kouluttajamme ovat Suomen kokeneimpia coaching-taitojen osaajia ja moni heistä on toiminut alalla yli kymmenen vuoden ajan.
 

Tilaisuuksiemme vieraina nähdään säännöllisesti myös kansainvälisiä luennoitsijoita ja kouluttajia alan huipulta. BCI:n järjestämä vuosittainen Coaching to Success -konferenssi kokoaa yhteen business coachingista kiinnostuneet organisaatiot ja ammattivalmentajat.
 

BCI:n kantava voima

BCI:n perustivat vuonna 2006 suomalaisen coaching-alan pioneerit Kaj Hellbom ja Tiina Harmaja. Silloin Suomeen tarvittiin systemaattista ja kansainväliset standardit täyttävää coach-koulutusta.
 

BCI on coaching-alan edelläkävijä, joka on perustamisestaan lähtien ollut mukana rakentamassa ja kehittämässä suomalaista coaching-toimialaa ja -kulttuuria. BCI on kouluttanut Suomessa jo satoja ammatticoacheja sekä coaching-taitoja tuhansille ihmisille eri alojen organisaatioissa.
 

Unelma ihmisten ja organisaatioiden kukoistamisesta coaching-taitojen avulla elää meillä BCI:ssa edelleen vahvana. Toimimme hyvän johtajuuden ja ihmistä kunnioittavan vuorovaikutuksen sanansaattajina.
 

Uskomme, että coaching-taidoilla, uudenlaisilla johtamistavoilla ja hyvinvointiin panostamalla saadaan aikaan tulosta ja myönteistä kasvua.

 
Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi kouluttautumaan kanssamme!

BCI-group-web

Kuvat: Anna Dammert

BCI – BUSINESS COACHING INSTITUTE

Mäkelänkatu 54 A
00510 Helsinki
www.bci.fi
info@bci.fi

X