Asiantuntijan verkkomarkkinointi

BCI:n alumneille suunnattu koulutus oman coachingliiketoiminnan kehittämiseen!

 

Tule mukaan löytämään ja kirkastamaan oma ainutlaatuinen erikoisosaamisalueesi jolla erotut verkon muusta tarjonnasta. Mietitään yhdessä ne toimintatavat joilla varmistat sen että ostajat löytävät juuri sinut kaiken verkon kohinan keskeltä. Löydetään tarjoamallesi erottuva kärki joka resonoi ja nostaa sinut ja palvelusi esiin haluttavana yhteistyökumppanina ja oman erityisalueesi syväosaajana. Varmistetaan että tulemme nähdyksi ja kuulluksi ostavan asiakkaan kokemuspiirissä ja verkon lukemattomissa kohtaamispisteissä.

 

Koulutuksemme koostuu kahdesta puolen päivän mittaisesta työpajasta ja työpajojen välillä olevasta hands-on vertaistyöjaksosta. Tämän lisäksi koulutukseen sisältyy henkilökohtaisen 45 minuutin  ohjaustapaamisen (voidaan toteuttaa myös virtuaalisesti) kouluttajan kanssa. 
 

Kurssin kuluessa koepaineistamme ja reflektoimme mukanaolijoiden kesken kullekin parhaiten sopivan etenemispolun ja mietimme miten kukin voi enegisoida omat päivittäiset ja viikottaiset toimenpiteet tavalla jolla verkkomarkkinointi muuttuu hajanaisista suoritteista luonteviksi ja tuloksellisiksi arjen rutiineiksi joka on mieluisa ja palkitseva toistaa kuukaudesta toiseen.

Hyödynnämme työpajoissa suoraan niitä työkaluja joilla voit jatkaa oman verkkomarkkinoitisi tekemistä myös omassa arjessa.
 

Kurssin jälkeen ymmärrät selkeämmin miten:

– Voit viedä oman henkilöbrändisi verkkovaikuttavuuden seuraavalle tasolle
– Ymmärrät miksi näkyvyyden määrä ja vaikuttavuus ovat kaksi eri asiaa
– Osaat kirkastaa oman tarjoamasi kärjet asiakkaidesi tarpeista lähtien
– Löydät oman ”verkon äänesi” ja yleisösi
– Ymmärrät miten omat sanansaattajat voi identifioida ja aktivoida verkon myyntimiehiksi
– Osaat kirkastaa henkilöbrändisi verkkonäkyvyyden erottautuaksesi muista toimijoista
– Vältät yleisimmät sudenkuopat
– Osaat valita kannaltasi parhaat kanavat ja välineet sekä sopivan rytmin läsnäolollesi
 

Kouluttaja Jesse Soininen
  
Jesse Soininen on uusien sähköisten ja yhteisöllisten työtapojen asiantuntija, kehittäjä ja kouluttaja.
Jesse on perustanut ja moderoinut lukuisia vakiintuneita ja aktiivisia sähköisiä yhteisöjä viimeisen 10-vuoden ajan. Hän on kirjoittanut verkkomarkkinoinnista kirjan nimeltä: ”Yhteisöllinen media osana yrityksen arkea”. Jesse kuvaa omaa toimintatapaansa ymmärryksen ja yhteisöllisten käytänteiden kuratoijana, kahvoittajana  ja käytäntöön siirtäjänä. 
 ”Oppimisen ja oivallusten vaikuttavuus kukoistaa päiden välissä, vuorovaikutuksessa.”

 

Koulutuksen ajankohta & sijainti

Lähipäivät 
16.8. klo 12-16
28.8. klo 12-16

BCI:n Learning Garden, Mäkelänkatu 54 A, 3.krs
00510 Helsinki

 
Hinta 

395 € + alv. 24%
 

Ilmoittautuminen

sähköpostitse info@bci.fi

BCI Business Coaching Institute

Puh. 010 235 3976

UMA Workspace
Keilaniementie 1, 02150 Espoo

Y-tunnus: 2561216-9

Asiakaspalvelu
info@bci.fi

Coachaus- valmennus-, konsultointi- ja koulutustoimintamme ja palvelujemme markkinoinnin luonteesta johtuen käsittelemme sinua koskevia henkilötietoja. Ymmärrämme vastuumme ja haluamme, että voit luottaa meihin tietojesi käsittelijänä. Sinua koskevat tiedot ovat sinun tietojasi ja niinpä käsittelemme niitä mahdollisimman suurella huolellisuudella. Klikkaamalla otsikkoa pääset tietosuojasivullemme jossa on asiasta tarkemmin. Kiitos mielenkiinnostasi.

X