Katri Sipilä: Coachaus antaa johtajalle ja hallitusammattilaiselle aikaa reflektointiin

”Useimmat meistä kohtaavat urallaan isoja muutoksia ja taitekohtia, sekä henkilökohtaisia että rakenteellisia. Oma coach on kuin pallotteluseinä, jonka kanssa voi jäsentää ajatuksia ja saada tukea transformaatioon”, miettii business coach Katri Sipilä.

Oikeustieteellisen koulutuksen saanut Sipilä työskenteli pitkään Teoston toimitusjohtajana ja sai kokea kulttuurialaa myllertäneen digitaalisen murroksen. Lähes parikymmentä vuotta kestänyt ura johtajana toi mukanaan myös vankkaa kokemusta johtoryhmistä ja hallitustyöskentelystä.

Pari vuotta sitten oli aika pysähtyä ja suunnata kohti uutta. Nyt Sipilä auttaa konsulttina, coachina ja mentorina muita johtajia ja hallitusammattilaisia muutoskohdissa ja ammatillisessa kehittymisessä.

”Olin jo vuosia sitten herännyt valmentavan johtamisen mahdollisuuksiin ja opiskellut coachingia. Tuntui siis luontevalta lähteä luomaan uutta uraa valmennuksen, mentoroinnin ja konsultoinnin parissa”, kertoo Sipilä.

Johtaja voi kokea yksinäisyyttä

”Toimitusjohtajana ollessani johtajan ja hallituksen välinen omanlainen dynamiikka tuli tutuksi”, kertoo Katri Sipilä.

Sipilän mukaan yritysten hallitusten mentorointi ja coachaus on aika uusi asia, vaikka siellä olisi runsaasti tarvetta ammatilliselle tuelle. ”Monessa maassa hallituksen mentorointi ja coachaus on arkipäivää. Mielestäni johtajan ja hallitusammattilaisen kuuluu kehittyä työssään ja jumpata näkemyksiään ajattelukumppanin kanssa.”

Katri Sipilä tietää, kuinka yksinäinen toimitusjohtajan asema on johtoryhmän ja hallituksen puristuksessa. ”Et voi välttämättä avata kumpaankaan suuntaan kaikkia asioita tai omia tuntojasi. Lisäksi meillä Suomessa vallitsee pärjäämisen kulttuuri, jossa on vaikea näyttää voimattomuuden kokemusta.”

Coachin tai mentorin käyttäminen antaa johtajalle ja hallitusammattilaiselle paljon sellaisia hyötyjä, joita ei välttämättä tule etukäteen ajatelleeksi. ”Tapaaminen coachin kanssa on kalenteriin buukattua omaa aikaa, jossa voi reflektoida ajatuksia ja suunnitella asioita”, tietää Sipilä. Hän sai itsekin coachausta johtaja-aikanaan. ”Pallottelukumppanin kanssa voi hiljentää kohinaa ja löytää oikeasti merkitykselliset asiat.”

Myös hyvinvointi ja jaksaminen tulee asettaa prioriteettilistalle, sillä johtajia uhkaa usein vauhtisokeus: yritetään kantaa ihan liikaa omilla harteilla. Sipilä korostaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja palautumisen merkitystä. Joillekin johtajille terveys nimittäin tarkoittaa jälleen yhtä suoritusta, jossa pitää yltää vähintään teräsmiesluokkaan. ”On hyvä uskaltaa ihan vain rauhoittua.”

Yksi Sipilälle tärkeä teema coachauksessa on työn ja muun elämän yhteensovittaminen. ”Itsekin olen ollut tilanteessa, jossa perheessä on kaksi lasta ja molemmat vanhemmat tekevät uraa. Tästä aihepiiristä olen coachannut monia kiireisiä uraihmisiä, jotka miettivät miten saada tunnit vuorokaudessa riittämään”, kertoo Sipilä. ”Mikä on missäkin vaiheessa elämää tärkeintä?”

Oma coach on kuin pallotteluseinä, jonka kanssa voi jäsentää ajatuksia ja saada tukea transformaatioon.

Katri Sipilä

Master-koulutuksessa oma coaching-tyyli vahvistuu

Katri Sipilä valmistui keväällä 2020 BCI:n Certified Business Coach Master -ohjelmasta. ”Sain hyvän kertauksen aiemmista coach-opinnoista ja pääsin syventämään osaamistani monipuolisesti”, hän kiittää.

”Ydintaidot harjoiteltiin niin perusteellisesti, että ne jäävät selkäytimeen. Meillä oli paljon virtuaaliharjoittelua ja vertaiscoachingia. Parasta oli saada ohjaajilta palautetta omasta coachingista”, arvioi Sipilä. ”Tuntui myös tärkeältä tutustua kurssikavereihin, jotka tulivat hyvin erilaisista taustoista. Kaikilla on niin omanlainen coaching-ote.”

Master-tason ohjelmassa keskitytään perustaitojen lisäksi oman coaching-tyylin tunnistamiseen ja vahvistamiseen. ”Oivalsin, että kun osaa perusteet ja tekniikat, niistä voi tarvittaessa päästää irti. Oma persoona on kuitenkin tärkein asia ihmisen kohtaamisessa.”

Katri Sipilä toimii aktiivisesti EMCC:ssä sekä coaching-järjestöjen yhteisessä eettisessä toimikunnassa. Hän haluaa olla mukana kehittämässä coachingin ja mentoroinnin pelisääntöjä ja verkostoitua myös kansainvälisesti.

”Coachina koen tekeväni merkityksellistä työtä. Voin auttaa ihmisiä löytämään vastauksia ja havaitsemaan asioita, jotka saattavat jäädä heiltä huomaamatta,” pohtii Sipilä. ”Kaikki me tarvitsemme rohkeutta ottaa uusia askelia muutoskohdissa.”

Teksti: Mirkka Niskanen
Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää